Seuran toiminta

Sajaniemen hirviveikot perustettiin 1959 13.päivä joulukuuta . Perustaja jäsenistöön kuului 16 henkilöä, jotka kaikki olivat aktiivisia metsämiehiä. Perustaja jäsenistö: Antti Ikävalko, Reino Alasilta, Heikki Hietanen, Vilho Kiiski, Paavo ja Kauko Hakala, Toivo Mikkola, Eino He`len, Toivo Österberg, Lauri Hietanen, Eino Teinilä sekä Antti, Johannes, Erkki, Toivo ja Eino Ravantti perustivat yhteisessä kokouksessa Kalevan tilalla 18.3.1959 metsästys seuran Sajaniemen hirviveikot ry. Paikalla oli myös riistanhoitoyhdistyksen edustaja, riistapäällikkönä toiminut Aarne Kankainen, sekä piirisihteeri Ahti Kivivuori. Seuran oli tarkoitus aloittaa järkiperäinen, riistanhoitoon, sekä suojeluun perustava toiminta kyseisten henkilöjen vetämänä.

Ensimmäisessä kesäkokouksessa hyväksyttiin seuraan lisää jäseniä, jotka olivat maan- ja metsänomistajia, sekä muuten metsästykseen aktivoituneita henkilöitä. Seuran alueiden vuokraus aloitettiin myös tuolloin ja ensimmäiset hirvenpyyntiluvat anottiinkin syksylle 1960. Ensimmäisenä vuonna hirvenpyyntilupia myönnettiin 3 kappaletta ja kolme hirveä saatiin myös syksyn mittaan saaliiksikin. Riistanhoito työ alkoi myös heti seuran perustamisvuodesta lähtien riistanruokinnalla ja pienpetopyynnillä , sekä riistan elinympäristöjen parantamisella.

1960- luvulla toiminta kehittyi alkuajoista varsinkin riistanhoidon saralla.  Mainintoja toimintakertomuksissa oli peltopyiden ja fasaanikantojen ruokkimisesta ja istuttamisesta, sekä pienpetojen aktiivisesta pyytämisestä.. Metsästysalue vakiintui kuusikymmentäluvun puolivälissä 6500 hehtariin, mutta hirvien kaatolupamäärät pysyivät edellen pieninä johtuen hirvikannan pienuudesta. Kaatolupia myönnettiinkin vain kolme kappaletta vuosien ajan, mutta aina edes niitäkään ei saatu kaadettua.  Seuran jäsenmäärä kuusimymmentäluvulla vakiintui 20 jäseneen.

Vuosikymmenen vaihtuessa oli seuran jäsenmäärä pudonnut 13 henkilöön, johtuen ikämiesten poistumisesta vihreammille metsästysmaille ja muutamien henkilöiden muuttamisesta ulkopaikkakunnille. Uusia tulokkaita kuitenkin seuraan oli ja heitä valittiinkin seitsemänkymmentäluvulla ennätyksellisen paljon. Uudet tulokaat olivat nuoria ja innokkaita ja yhdistettynä kasvaviin riistakantoihin alkoi muutoksen tuulet puhaltaan seuran toiminnassa.
  Seitsemänkymmentäluvulla alkoi valkohäntäpeura runsastuman seuran alueilla ja sen ruokintaan alettiin panostamaan ensiksi muutamien jäsenten toimesta, mutta myöhemmin jo koko seuran ottamalla osaa toimintaan. Hirviluvat runsastuivat seuran alueella seitsemänkymmentäluvun lopussa ja alueelta saatiinkin kaadetuksi muutamia komeita uroshirviä. Valkohäntäpeuran runsastuessa saatiin seuran alueille kaatolupia seitsemänkymmentäluvun lopussa jo 23 kappaletta. 

1980- luvulla hirvenmetsästys Hirviveikkojen alueilla muuttui kehittyneiden tieverkostojen, kannettavien puhelimien ja oman jahtimajan myötä. Hirvimajan valmistuttua kahdeksankymmentäluvun puolivälissä oli hirviveikoilla selkeä tukikohta, jossa hirvet riiputettin ja paloiteltiin. Aikaisemmin riiputtaminen ja käsittely oli tapahtunut seuran eri jäsenten navetoissa ja liitereissä, joissa vaihtelevissa olosuhteissa hirvet pilkottiin jäsenten kesken. 
 Peuran yleistyminen seuran alueilla oli nostanut kaatolupien määrän kahdenkymmenen pyyntiluvan tasolle vuosiksi, mikä aiheutti pian kannan romahtamisen kahdeksankymmnetäluvun lopussa.
Peuran kaatolupia myönnettiin kahdeksankymmentäluvun lopussa enää 3 kappaletta, jotka jätettiin käyttämättä heikon kanna vuoksi. 
  Hirvien kaatomäärät lisääntyivät myös kahdeksankymmentäluvun puolivälissä huippuunsa, ” 32 hirveä”, mutta kannan leikkaantuminen alkoi tästä ja kahdeksankymmentäluvun lopussa kaatomäärät supistuivat jo 18 hirveen. Yhdeksänkymmentäluvun taite oli peurakannan osalta erittäin heikkoa aikaa ja kanna elvyttäminen oli aloitettava alusta.

1990- luvulla seuran riistanhoitopolitiikkaa kehitettin heikkojen peurakantojen pelastamiseksi. Tulosta maltillisen metsästyksen ja tehokkaan riistanhoitotyön johdosta päästiin nauttimaan vuosikymmenen lopussa, jolloin valkohäntäpeurakannat oli saatu elvytettyä. Alueelle oli saatu myös toisenlainen tulokas, kuusipeura, joka runsastui yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä lähes yhtä suureksi kuin silloinen valkohäntäpeurakanta. Muutamia kuusipeuroja alueelta ammuttiinkin, mutta kuusipeuran runsastuminen pysähtyi ja liikenne korjasi usein teitäpitkin kulkevia kuusipeuroja kolarisaldoihin. Vuosikymmenen lopulla valkohäntäpeura jatkoi runsastumistaan ja vuosituhannen vaihtuessa lupamäärät kasvoivatnoin 20 kaatolupaan. 
 Hirvikannat runsastuivat  myös koko vuosikymmenen ja vuonna 1999 alueelta kaadettiinkin 33 hirveä. Hirvikannat olivat runsastuneet maltillisen ja oikeaoppisen veroituksen johdosta ja runsaista saaliista päästiin nauttimaan jälleen kerran.

2000- luvun alkupuoli oli hirven- ja peuranmetsästyksessä ikimuistoista aikaa, jolloin päästiin metsästämään runsaista riistakannoista. Noina vuosina saatiin saaliiksi mutamia komeita trofee hirviä, joista suurimmilla 13-14 piikkiä sarvikruunuissaan. Myös muutamia komeita mitalisarvisia peurapukkejakin saatiin saaliiksi, joiden trofeita päästiin katselemaan Riihimäen erämessuillakin. Hirvien kaatomäärät olivat jälleen samalla tasolla kuin 80- luvun lopulla ja useamman menetyksekkään vuoden jälkeen kanta alkoi leikkautumaan ja lupamäärät pienenemään.

Peurakanta pysyi 2000- luvun alun jälkeen pitkälti vahvalla tasolla, mutta 2006 huomattiin, että alueille oli saapunut myös toinen metsästäjä, joka ei välitä metsästysajoista, ilves. Ilveksen jälkiä alkoi näkymään lumessa peurapolkujen vierillä ja ruokintapaikkojen äärillä ja hirvijahdissa nähtiin useamman kerran syksyssä ilveshavaintoja.Ilveksen läsnäolo alkoi tuntumaan alueiden kauris ja peurakantoissa melko pian ja useita syötyjä raatoja löytyi pitkin alueita talven mittaan.